Kanaa ja tomaatteja


Tässä nimelleen uskollinen yksinkertainen kanaruoka, jonka seuraksi voi keittää pastaa, jolloin se lisätään mukaan kastikkeen sekaan, tai erikseen tarjoiltavaa kvinoaa tai vaikkapa riisiä. Tuloksena on nopeasti valmistuva, rouhea ja mauiltaan selkeä lohturuoka talvisiin iltoihin  Broilerin sisäfileistä tulee paras tulos, mutta toki voi käyttää myös suupaloiksi pilkottuja broilerin rintafileitä. Resepti on noin neljälle hengelle.

2 rkl oliiviöljyä ja 1 rkl voita
1 iso punasipuli ohuiksi renkaiksi siivutettuna
n. 500 g broilerin sisäfileitä
1 - 2 valkosipulinkynttä siivuina
Purkki kokonaisia, kuorittuja tomaatteja (esim. Muttin luomutomaatit ovat hyviä)
Himalajansuolaa
Rouhittua mustapippuria
Kourallinen tuoretta basilikaa, persiljaa tai molempia
Pennepastaa (tavallista tai gluteenitonta) tai kvinoaa
(parmesaani- tai pecorinojuustoa raastettuna)

Hauduta punasipulirenkaita reilunkokoisella paistinpannulla öljy-voiseoksessa pannulla keskilämmöllä niin, että ne pehmenevät hieman. Asettele pannulle broilerin sisäfileet siten, että sipulit jäävät kanapalojen päälle, ja anna kanapalojen kypsyä keskilämmöllä kaikessa rauhassa. Rouhi päälle suolaa ja mustapippuria. Lisää mukaan valkosipuliviipaleet kanojen päälle. Käännä fileet kunnes ne ovat hieman ruskistuneet paistopuolelta ja anna toisenkin puolen kypsyä.

Varmistettuasi että kana on kypsää voit lisätä tomaatit. Tässä vaiheessa voit myös laittaa pastan (tai kvinoan) kiehumaan omassa kattilassaan. Sekoittele kanapaloja tomaattien sekaan ja lisää tarvittaessa hieman pastan keittovettä tai keitettyä vettä. Pienennä lämpöä ja anna kastikkeen hautua sen ajan kun pasta kiehuu. Murskaa kanojen sekaan lisätyt tomaatit haarukalla ja sekoita tasaiseksi. Ota talteen hieman pastan keittovettä valuttaessasi pastan (al dente). Lisää pasta ja yrtit paistinpannulle sekä tilkka pastankeittoveittä. Sekoita. Kvinoa kannattaa tarjoilla erikseen. Halutessasi voit myös raastaa mukaan hieman parmesaani- tai pecorinojuustoa tai käyttää sitä tarjoiluvaiheessa.




Chicken and tomatoes

Here is a rustic yet tasty recipe using chicken tenderloins for the juiciest result. Real comfort food for those winter evenings, or for any occasions. Serves about 4 persons.

2 tbsp olive oil & 1 tbsp butter for frying
1 large red onion, thinly sliced into rings
500 g chicken tenderloins
1 - 2 garlic gloves, thinly sliced
1 tin of organic, whole tomatoes
Salt and ground black pepper to taste
A handful of torn basil leaves (or chopped parsley if you are so inclined)
Penne pasta (regular or gluten free) or quinoa
(grated parmesan or pecorino cheese)

Sauté the onion slices on medium heat in olive oil and butter in a large frying pan. Once the onions are a bit soft, add the chicken tenderloins so that the onions stay on top. Season with salt and pepper and add the garlic cloves on top of the chicken pieces. Let the chicken tenderloins sit still over medium heat until the chicken starts to cook. Then turn to cook the other side. Once you have made sure the chicken is done, add the tomatoes and mix a little.

Now you can start cooking the pasta (or quinoa) in its own pot. When the pasta is almost done, crush the tomatoes with a fork and drain the pasta, saving a little bit of the cooking water. Now mix the pasta to the chicken and tomatoes on the frying pan, add the herbs and some cooking water. If you prefer using quinoa, serve that separately, not mixed into the frying pan. Mix and season if needed. If desired, you can grate some parmesan or pecorino cheese at this stage or grate it when served.

Comments

Popular Posts