Korvikkeita kahville eli matchaa ja chai lattea


Olen aina ollut enemmän teen kuin kahvin ystävä, ja kahvistakin kelpuutan vain laadukkaan cappuccinon tai laten. Teetä juon mieluiten kofeiinittomana ja luomuna - suosikkimerkkini on Pukka. Luontaisesti kofeiiniton rooibos on yksi mieluisimmista kuumista juomista. Mutta. Jauhettu vihreä tee, joka siis kuitenkin sisältää kofeiinia, on lähtenyt tänä keväänä keulimaan kotikeittiössä ihan tosissaan. En enää muista, miksi lähdin selvittämään matcha laten valmistuksen saloja, mutta se on nyt johtanut siihen, että nautin sitä kupillisen tai kaksi päivittäin.

Vihreällä teellä on ihanan virkistävä vaikutus pitkäksi aikaa ja saahan siinä samalla tutkimusten mukaan myös hurjasti hyviä antioksidantteja. Jotkut väittävät, että se laihduttaisi lisäämällä aineenvaihduntaa mutta en usko että se ihan pienillä määrillä onnistuisi.

Ostin ensimmäisen purkkini jauhettua Keikon vihreää kabuse-teetä (No. 1)  Ruohonjuuresta kun kyselin sieltä sopivaa lajiketta matcha latteen. Asiaa tarkemmin tutkittuani minulle on selvinnyt, että kabuse (verkko) peitetään lyhyen aikaa varjossa ennen sadonkorjuuta, ja se on toisen sadonkorjuun vihreää teetä. Laadukkaimmat matchat pidetään verkon alla kauemmin ja ne ovat ensimmäisen sadon tuotteita. Mitä kauemmin teepensas on verkon alla sitä enemmän se sisältää hyviä ravinteita. Tokihan kabusekin on varsin hyvää latteen tai sellaisenaankin juotuna. Parhain japanilainen ensimmäisen sadon matcha on sen verran hienoa tavaraa, ettei sitä ainakaan kannata lattena juoda vaan nauttia ihan aitona seremoniajuomana.

Jauhetun vihreän teen valmistamiseen tarvitaan jonkin verran tykötarpeita, joita olen nyt hankkinut Amazonista tai O-Cha:sta. Tärkeimpiä lienevät bambuvispilä ja siivilä, joiden avulla teejauheen saa liukenemaan veteen - paakut eivät maistu hyviltä. Lisäksi voi hankkia bambulusikan, vispiläpidikkeen ja tietysti kupin matchateen juontiin. Lämpömittarinkin varmaan joku hifistelijä haluaisi hankkia, itse en ole niin pitkälle vielä edennyt.




Kabuse latte 

Kabuse-teestä tai muusta vähän huokeammasta jauhetusta vihreästä teestä saa makoisan laten tällä tavoin:

1. Kiehauta vesi ja anna sen hieman jäähtyä esim. erillisessä kupissa. Suositeltava lämpötila on kai jossain 80 - 95 asteen hujakoilla.
2. Lämmitä maito. Itse käytän mantelimaitoa, jotkut pitävät soijamaidosta.
3. Vaahdota maito. Bodumin ikiaikainen maidonvaahdotinkannuni pääsi viimeinkin oikeisiin töihin.
4. Siivilöi bambulusikkamitallinen vihreää teetä kuppiin.
5. Kaada n. 3/4 dl kuumaa vettä hitaasti kuppiin.
6. Lisää tässä vaihessa hieman hunajaa, jos haluat makeutta teehesi.
6. Vispaa teetä M-mallisin liikkein (ei siis pyörivin liikkein) niin, että se vaahtoutuu kauniisti.
7. Kaada päälle lämmitetty maito ja sekoita hieman. Lopuksi kaada päälle jäljelle jäänyt vaahto ja nauti.

Jostain kahviloista saa matcha laten nimellä sokerisia, valmisjauheista tehtyjä vihreitä pirtelöitä, jotka ovat kai ihan hyviä herkuttelujuomia mutta en ehkä niitä lähtisi päivittäin juomaan.

Japanilaisen matchateen ja länsimaalaisen matchalaten valmistuksesta löytyy paljon videoita netistä, niitä voi käydä siellä kurkkailemassa. Olen nyt maistellut vihreää teetäni sellaisenaan ilman maitoa ja kyllähän sekin varsin hyvää on - ei ehkä kaikkien juttu mutta minulle maistuu.

Matcha-tee


Tilasin Japanista O-Cha-nimiseltä verkkosivulta Kaoru Supreme -luomumatchaa, josta tein vertailun vuoksi oikeaa matchateetä. Väri oli heleämmän vihreä ja maku oli tosiaankin hienostuneempi ja pehmeämpi joten ei tämäkään ostos hukkaan mennyt vaikka 8 €:n tulli hieman kirpaisikin. Jatkossa aion tilata sivustolta ehkä hieman edullisempia matcha-teelajeja, jotta 22 €:n raja ei ylittyisi.

Chai latte

Toinen uusi tuttavuus minulle on chai latte, jota saa kahvilaketjuista siirappisina versioina. Ihan kivaa juu mutta miksei sitä voi saada aidosta teestä? Löysin espoolaisesta K-marketista Niipperi-nimistä (todellakin, Espoosta tulee myös teetä!) chal latte -sekoitusta jossa mustaan teehen on lisätty kanelia, kardemummaa ja inkivääriä.  Haudutan ensin teetä pienessä määrässä kuumaa vettä ja lisään siihen lämmitettyä ja vaahdotettua mantelimaitoa ja ripsautan pinnalle mieluiten ceyloninkanelia. Ihanaa sekin!

Bullet proof -raakakaakao



Bullet proof -kahvi on monelle tuttu mutta jos kahvi ei maistu, tässä on sitten aamunaloitusjuomaa niille, jotka eivät voita ja kookosöljyä säikähdä. Tällä kun aloittaa päivänsä, niin olo on varsin täyteläinen pitkän aikaa - tämä sopii vaikka jonkin vähähiilihydraattisen ruokavalion vauhdittajaksi. Kookosöljyn sanotaan kiihdyttävän kilpirauhasen toimintaa ja kaakaosta saa hyviä antioksidantteja. Kaneli puolestaan tasaa verensokeria.

Laita korkeaan astiaan teelusikallinen kookosöljyä ja luomuvoita sekä kaksi teelusikallista luomu-raakakaakaojauhetta ja ripaus ceyloninkanelia. Kaada päälle lämmitetty mantelimaito tms. Makeutukseen voit käyttää hiukkasen hunajaa tai muutaman tipan nestemäistä steviaa. Sekoita koko komeus sauvasekoittimella sileäksi, kaada mukiin ja nauti.

Pakuritee

Joskus kun tekee mieli aloittaa päivä todella terveellisesti, sekoitan lusikankärjellisen pakuriteetiivistettä kuumaan veteen. Varsin hyvä aamun aloitus sekin!


Invigorating hot drinks to replace coffee

Lately I have been experimenting with different kind of healthy warm drinks as I am not a big coffee fan. I do enjoy an occasional cup of good quality cappuccino but I much prefer latte made with powdered green tea, chai latte or organic matcha. For the latte, I like to use almond milk. So far, I have not used home made almond milk but one of these days I will! Carrying home that watered down almond milk in a carton seems a bit silly.

When I want to have a super healthy drink, I may even have tea made from concentrated, powdered chaga mushroom. May sound really weird but that is not bad either! What is also very good is bullet proof cocoa made with organic raw cocoa with almond milk. All these drinks give you a great boost to start the day and are loaded with antioxidants and other good stuff.

Comments

Popular Posts