Kookoskana malesialaisittain


Keittokirjojeni joukossa on pieni vihkonen Classic Essential Curries, joka on kantautunut kotiini vuosia sitten Englannista. Siinä on helppoja currytyyppisiä ruokia. Tällä kertaa kokeilin kookoscurrya, jota kirjanen väittää malesialaiseksi. Se voi olla melko mausteista pienempien ruokailijoiden mielestä, joten tässä ohjeessa mausteiden määrää on vähennetty puolella. Reseptistä tulee n. 4 - 6 annosta kanan määrästä riippuen. Ohjeessa suositeltiin lisukkeeksi vermisellinuudeleita, mutta meillä oli sen sijaan täysjyväriisiä, johon oli lisätty muutama kokonainen kardemummansiemen.

4 - 6 kanan rintaleikettä paloiteltuna
1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä tai muuta öljyä
2 sipulia suikaloituna
2 - 3 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2 punainen chili siemenet poistettuina ja karkeasti hienonnettuna
1 dl kookoshiutaleita
1 tl kurkumajauhetta
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua kuminaa eli jeeraa
2 vartta sitruunaruohoa hienonnettuna
8 currylehteä (itse käytin limen lehtiä currylehtien puuttuessa)
n. 3,5 dl kookosmaitoa (pieni tetra)
Tuoretta korianteria

Lämmitä öljy isohkossa pannussa ja hauduta sipuli pehmeäksi. Lisää valkosipuli, chili, kookoshiutaleet ja kurkuma. Sekoita noin minuutin ajan. Lisää korianterijauhe, jeera, sitruunaruoho, limen lehdet ja kookosmaito. Sekoita tasaiseksi. Lisää kanapalat ja sekoita kunnes kanapalat ovat kastikkeen peitossa ja anna hautua ilman katta n. 45 - 60 minuuttia, kunnes kana on pehmeää ja kastike on paksumpaa. Koristele halutessasi korianterin lehdillä.

Malaysian Coconut Chicken

This recipe is from a curry booklet Classic Essential Curries, which I got from a supermarket in the UK eons ago. I am not sure of its authenticity, but the flavour is quite nice. I have toned down the amount of spices to half to accomodate for the younger generation in our family. Feel free to double if you prefer a spicier curry. Best served with vermicelli noodles or whole grain rice, like I did. A cardamom pod gives the rice a lovely fragrance. For 4 portions, I used 4 chicken fillets cut in pieces, 1 tbsp virgin coconut oil, 2 sliced onions, 2 - 3 gloves garlic (crushed), 1/2 red chilli chopped and deseeded, 1 decilitre desiccated coconut, 1 tsp tumeric, 1 tsp ground coriander, 1 tsp ground cumin, 2 stems lemon grass chopped, 8 curry or lime leaves, about 3,5 decilitres coconut milk (a small container) and coriander leaves to garnish.

Heat the oil in a large pan and cook the onion until soft. Add the garlic, chilli, coconut and tumeric and mix for one minute. Add coriander, cumin, lemon grass, curry/lime leaves and coconut milk. Stir well until combined. Add chicken pieces and stir until coated with sauce and allow to simmer uncovered for 45 - 60 minutes or until the chicken is tender. Garnish with coriander. 



Comments

Popular Posts