Ihan pihalla


Viime syksynä Cassandran takapihalla myllerrettiin maisema uusiksi. Pelkät kevätsipulit ja valaisintolpat koristivat istutusaltaita melkein toukokuun lopulle, kunnes marssin ihanaan Muhevaiseen ja lastasin auton täyteen kasveja. Istutusaltaiden kesäkukkien värimaailmaksi muodostuivat tyttömäiset vaaleanpunaisen eri sävyt valkoisella maustettuna. Keväsipuleista löytyy myös sahraminkeltaista ja sinistä.

Uudistetulla pihallani kasvaa tällä hetkellä atsaleoja, verikurjenpolvia, saksankurjenmiekkoja, sinikatajaa, punatähkiä, kääpiöpurppuratuhkapensaita, suikerotuhkapensasta ja kanadanruohokanukkaa. Istutusaltaiden katseenvangitsijoiden virkoihin asetin yhden melkoisen kalliin ja hieman bonsaimaisen vänkyrän kääpiölännenpihdan ja Mustiossa kasvaneen "Vanha Rouva" -magnolian. Alkuperäisenä ajatuksena oli suloisia käpyjä tuottava kääpiökoreanpihta, mutta kun näin niitä noin 20 cm:n korkuisina taimikaupassa, ajattelin että en todellakaan jaksa odottaa niiden kasvavan joulukuusikorkeuteen. Kärsimättömänä luonteena valitsin kaupan ainoan hieman isomman pihdan, joka tosiaan oli hieman kieroon kasvanut. 

Toivon totisesti varsinkin näiden kahden katseenvangitsijakasvin menestyvän pihani jokseenkin tuulisissa oloissa. Magnolia on kasvanut ja vahvistunut, mutta lehtiin on tullut jotain reikiä, mikä lie käynyt syömässä? Ensi keväänä ei varmaan vielä ole kukkia odotettavissa. Pihtakin pudotteli alimpia neulasiaan paikallisesti - sormet ristiin että keväällä kasvit ovat kuitenkin hengissä! Onhan tämä istuttelu ollut pientä arpapeliä, kun ei ollut asiantuntijaa suunnittelemassa mutta kokeilemalla oppii. Kai. 






Sateinen kesä on toki auttanut uuden nurmikon ja kasvien kastelussa mutta ei tuo piha vielä tänä kesänä ole parhaimmillaan. Pientä takapakkiakin tuli. Heinäkuussa ihmettelin punatähkien ylikasvua: pihalla oli vieraillut joko rusakoita tai kaneja, joille ruohomaiset punatähkät olivat maistuneet niin, että varret jäivät paljaaksi. Ensi kesänä kokeilen joko muita kasveja punatähkien tilalle tai viritän aitoja ja jäniskarkotteita pikku puputtajien varalle. Ekologisiin lannoitteisiin ja muihin tuotteisiin erikoistunut Esbau myy luonnolle vaarattomampia ratkaisuja esim. kotiloiden ja jänisten karkottamiseen joten kokeillaan ensin niitä. Lannoitteet hankin tänä kesänä myös samaisesta paikasta ja levittelin niitä eilen illalla pihalla. Yöllisen sateen jälkeen pihalla leijuu vienoinen tuoksu, joka muistuttaa hieman kanankakkaa.

Kirsikkapuut ovat edelleen hengissä, vaikka toinen niistä siirrettiin viime marraskuussa ja toistakin karsittiin jonkin verran. Ne ovat huomattavasti harvalehtisempiä kuin aiemmin, mutta kirsikoita tuli entiseen tapaan, joten keräsin hieman etuajassa muutaman litran ja tein yksinkertaista kirsikkakompottia kirsikoista ja hillosokerista. Se maistui ihanalta uunituoreen kattilaleivän päällä ja manchego-juuston kaverina. Rastaillekin jäi vielä syötävää. 

Terassi sai muutama viikko sitten yhtenäisen värin, joten nyt ei tarvita enää muuta kuin unelmoimani Fermobin kalusteet ja joku hervottoman suuri aurinkovarjo sillä piha on aurinkoisina päivänä tosi paahteinen. Nämä kalusteunelmat ja runsaat ruukkuistutukset saavat tosin jäädä ensi kesään. 




Outdoors in the garden

My garden project which started last November has progressed slowly but surely. In late June, I started populating the flowerbeds with all kinds of plants. My most precious and dearest plants would have to be a Finnish-grown magnolia and an Abies lasiocarpa 'Compacta', a kind of miniature fir. The magnolias are pretty delicate in our climate so it remains to be seen how it will survive the windy conditions in my backyard. The fir's role is eventually to carry some Christmas lights during winter time when and if it grows a little bit. I heard they grow slowly so if it survives, maybe the lights can be installed in 5 years time! Fingers crossed. 

A little furry nuisance called hare has also enjoyed some of the grass-leaf Liatris spicata perennials in the garden so next year I will either fence these plants a little bit or think of different kind of plants. The plants are still alive but grown length rather than width. One of them has even started to bloom. Hang in there! 

Despite having been moved and pruned, the cherry trees survived, albeit with a little bit less foliage than before. I already picked some cherries and made some simple cherry compote which tastes lovely with freshly made bread in a pot




Comments

Popular Posts