Jostain on aloitettava

Ensimmäinen postaukseni lähtee tästä! Ta-daa.

Olen aina arvostanut hyvää ja mutkatonta ruokaa ja haalinut kotiini reseptejä ja keittokirjoja koko aikuisikäni. Jo kotona opin arvostamaan itse tehtyä kotiruokaa, enkä vieläkään suostu käyttämään eineksiä kuin äärimmäisessä hädässä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Mieluisimmat makumaailmani löytyvät kansainvälisisistä keittiöistä: intialainen, thaimaalainen ja italialainen ruoka ovat kestosuosikkejani, mutta olen avoin myös muille makuelämyksille, ja kyllähän meillä tehdään myös ihan tavallista suomalaista ruokaa.  Sushi on perheemme vakiosuosikki, mutta sitä olen hieman laiska tekemään itse.

En ole mikään mestarikokki tai taitava leipuri, mutta tavoitteenani on saada pöytäämme maistuvaa ja enimmäkseen terveellistä ruokaa. Käytän paljon kasviksia, kalaa ja kanaa ja usein pyrin valitsemaan raaka-aineiksi luomua ja hiukan terveellisempiä vaihtoehtoja - kermaa ja voita kuitenkaan kaihtamatta. Mitä vähemmän prosessoitua, sen parempi. Olen kuitenkin perso herkuille, joten myös jauhot ja sokeri pöllyävät välillä keittiössämme. Suklaa on suuri heikkouteni. En syö punaista lihaa, joten tästä blogista ei sellaisia reseptejä löydy. Viime aikoina olen kirjoitellut äitini tavoin onnistuneimpia reseptejäni perinteisesti vihkoon, mutta nyt ajattelin kokeilla, josko blogi olisi niille parempi paikka.

Sisustaminen on toinen intohimoni. Sen motivaattorina on kyllästyminen vanhaan ja sitä tapahtuu useammin kuin budjettini sallii, joten usein on vain tyydyttävä haaveiluun. Pidän pelkistetystä ja ajattomasta tyylistä, ja yritän päästä eroon turhasta tavarasta säännöllisin väliajoin.

Koska kotiamme asuttaa lisäkseni leikki-ikäinen - tai siis eskarilainen -  pikkuneiti ja kaksi villiä kissaa, käytännöllisyys ajaa kuitenkin usein muodon edelle. Kotimme on siis kaukana sisustuslehtien maailmasta, mutta aina silloin tällöin löydän pitkän harkinnan ja etsimisen jälkeen jotain uutta piristystä kotiimme. Inspiraation iskiessä pääset tulevaisuudessa seuraamaan myös sisustusprojektejani.




Here we go - my first post! 

I learned to appreciate home cooking from my mother, who was an excellent cook. She made tasty, simple dishes and her traditional Finnish cinnamon rolls and anything else she baked always turned out perfect and beautiful - something I cannot really say for myself. I am still learning. But the tradition continues and whenever possible, I try to cook healthy and tasty food from scratch and use organic and fresh products with lots of veggies, fish and chicken. I have a weakness for chocolate and everything sweet so every now and then I also venture in baking. I have a penchant for Asian food but also make just "ordinary" Finnish food. 

Recently I have been jotting down some of my favourite recipes into a notebook but thought a blog would be a nice way to share and save them. 

Interior decoration is my second passion, a string of never-ending projects as I tend to get bored pretty easily with the way my home looks. Due to a limited budget, I do not always get to implement my projects but hey, we all need dreams, that is part of the fun. I like simple and Scandinavian style with some oriental touches added in. I indulge in regular decluttering. I would love my home to look like something from the pages of a design magazine but due to the fact that there is a little girl and two Russian blue kitties running around the house, function over form is often taking priority. However, watch this site for any future projects that might emerge when the inspiration kicks in. 

So as to share this blog with a wider audience, I intend to provide a summary of each posting in English whenever feasible.




Comments

Onnea uuteen blogiin ja tsemppiä kokkaamiseen ja kirjoittamiseen! Kiitos Syötäväksi kasvatetut -blogini listaamisesta suosikeiksi! Havaitsin sen saittini liikennelistauksesta ja tulin uteliaana tarkistamaan :)
Olen itsekin espoolaistunut itäsuomalainen ja pienen tytön äiti, joten meillä on muutakin yhteistä kuin kiinnostus ruokaan. Aurinkoista loppukesää!
Cassandra said…
Hei Elina ja onnittelut ensimmäisen kommentin lisäyksestä. :-) Maailma on pieni, sillä olemme tavanneetkin viime kesänä eräässä tapahtumassa Espoon Technopoliksessa, jossa olin järjestäjänä ja sinä paneelin puhujana - siksi olen myös seurannut sinun kirjoituksiasi mielenkiinnolla useammastakin näkökulmasta. Kiitos samoin sinulle lämpimiä loppukesän päiviä!
Anonymous said…
Ihan mahtavan hieno ja mielenkiintoinen blogi! Olen tästä lähtien vakkari lukija ja kommentoija!
-Nina

Popular Posts